top of page
IMG_20220423_154224_edited_edited.jpg

KOKKAILIJANNE

PRIVATE EVENTS

About

TARINANI

​Hei, olen Janne!


Kahden pojan isä, terveysintoilija, kokki, puutarhuri, taiteilija ja perfektionisti.

Matkani ruuan parissa on alkanut jo pienenä mummolassa, jossa seurasin uteliaana, miten taidokkaasti isoäitini paistoi toinen toistaan täydellisempiä ja yhtenäisempiä lettuja. Ammattikoulussa opiskelin kokiksi ja sain vahvistuksen omalle luovuudelle ja osaamiselle voittamalla koulun kansainvälisissä kokkikilpailuissa.
Armeijapolkuanikin väritti vahvasti kokkaaminen; Sain pestin upseerikerholta, jossa toimin kokkina yli puoli vuotta.

Tämän jälkeen olen työskennellyt monenlaisissa arvostetuissa ravintoloissa Helsingissä: artesaanipizzoja, klassista bistroa, eteläamerikkalaisia makuja ja fine diningia. Alalla olen ollut jo yli vuosikymmenen.

Rakastan Suomen luontoa ja tämä rakkaus onkin ruuanlaittoni peruspilari. Teen ruokaa sesonkipainotteisesti, villiyrttejä sekä lähiruokaa käyttäen ja otan aikaa raaka-aineiden säilyttämiseen mm. fermentoimalla, saadakseni nauttia Suomen luonnon antimista myös kauden ulkopuolella.

Ruuanlaittoani inspiroi skandinaaviset maut ja perinteet, mutta koko tähänastinen elämäni matkoineen, ihmisineen ja muistoineen maustaa ruokiani.
Olen hyvin visuaalinen ihminen ja taiteilijasielu, joten minua inspiroi ruuanlaitossa makujen lisäksi vahvasti myös taide ja luonnon kauneus. Tämän voit nähdä ruuan esillepanossa ja tavassa jolla huomioin ruokailuympäristön visuaalisen ilmeen ja sen herättämät tunteet.

Vuoden 2021 jälkeen olen ottanut etäisyyttä ravintolamaailmaan.
Poikieni syntymisen myötä on noussut tarve tehdä asioita eri tavalla kuin ennen ja vahva halu ”seistä omilla jaloilla”.

Ja tässä sitä nyt ollaan!

IMG_20210604_183612.jpg

Palvelut

Services

Intohimoni on tehdä ruokaa. Nautin siitä, kun saan tarjota ihmisille erilaisia ruokaelämyksiä. Ruokaa, joka herättää makumuistoja kaukaisesta lapsuudesta ja sellaista ruokaa, joka halaa. Ruoassani löytyy myös paljon leikkisyyttä, luovuutta sekä uteliaisuutta ja tuli on elementtinä vahvasti läsnä.

Toimin pääsääntöisesti Länsi-Uudellamaalla sekä pääkaupunkiseudulla.

Laita rohkeasti viestiä, niin voidaan yhdessä luoda juuri oikeanlainen ruokaelämys sinulle.

3.jpg

Galleria

Portfolio

Contact

Ota yhteyttä

Janne Simonen

Lulodining@gmail.com

  • Facebook
  • Instagram

Kiitos paljon!

© Kokkailijanne by Janne Simonen

bottom of page